torstai 14. elokuuta 2014

Apulanta: Plastik (2000)


Suhteeni Apulauta-orkesteriin on vähän erikoinen. Sain 2000-luvun alussa kidutusmaisen yliannostuksen yhtyeen silloisesta tuotannosta siskoni soittaessa levyjä 24/7. Olin silloin myös mukana parilla keikallakin. En oikein osannut suhtautua bändiin mitenkään kummemmin. Se vaan oli. Uusi vuosikymmen jatkui ja minä kasvoin, Apulanta oli ja alkoi soimaan Novalla. Uusin Kaikki kolmesta pahasta levy oli meikäläiselle kuitenkin jonkinlainen käännekohta. Tykkäsin Zombeja! singlestä tosi paljon ja jo sitä ennen ilmestyneestä Vääryyttä!1!!-kipaleesta. Hommasin itse levyn ABC-myymälästä kesällä 2012 ajaessani Kilpisjärveltä Helsinkiin. Selvisin levyn voimalla elossa kotiin saakkaa.

Kaikki yhdestä pahasta-kirja on pistänyt minut kuuntelemaan uudelleen avoimin mielin orkesterin vanhempia levyjä. Ensin tykästyin Mikä ihmeen Apulanta? - ep:n punkbiiseihin. Nyt kuitenkin puhutaan Plastik-levystä. Kirjassa kyseisen levyn mollasivat maan tasalle kaikki muut paitsi itse Wirtanen. Levyä haukuttiin mm. muoviseksi ja huonon tuotannon pilaamaksi. Olen täysin eri mieltä. Apulanta ei ole koskaan kuulostanut yhtä hienolta, ei aiemmin eikä myöhemmin. Levy on eeppinen kokonaisuus, Apulannan ensimmäinen täysin vakava albumi ja onnistunein sellainen.

Albumilla ei ole yhtäkään keskinkertaista täyteraitaa. Sanoitukset ovat rautaa, sävellykset Wirtasen parhaimpia. Plastik kuulostaa omaperäiseltä ja ainutlaatuiselta. Nine Inch Nails-vaikutteet ovat useissa kappaleissa hyvinkin selkeitä. Kohokohtana toimii levyn lopettava mahtava kuusi ja puoli minuuttinen Maailmanpyörä. Lisäksi levyn jakava Ei yhtään todistajaa on ehkäpä Apulannan paras rock-kipale. Puhumattakaan henk. koht. suosikistani Maanantaista, joka on hyvin ajaton tekele. Silti levyn parhaat kappaleet ovat ne tuntemattomammat, kuten se levyn lopettava Maailmanpyörä ja levyn avaava Tervetuloa. Plastikilla kaikki kuulostaa tosi siistiltä. Ei amatöörimäiseltä, ei hassulta, ei kornilta eikä ylivakavalta. Se on täydellinen sellaisenaan kuin se on: yksi aliarvostetuimmista suomalaisista rock-albumeista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti