Kello 00.00. Edessäni kulhollinen salaattia ja lasillinen ananasmehua. Ananasta siksi että appelsiinimehu oli loppu. Hetki sitten Peter Gabriel lopetti konserttinsa Hartwall Areenalla. Minulla on vieläkin hieman puulla päähän lyöty-olo. Jostain kumman syystä päässäni soi David Bowien Fame eikä Sledgehammer, Solsbury Hill tai Biko.
Illan konsertti oli yksi parhaista mitä olen koskaan ollut todistamassa. Ehkä jopa top-kolmen joukossa. Pelkäsin ennen keikan alkua pitkästyväni tuntemattomampien biisien aikana, mutta enpä olisi voinut olla vähemmän väärässä. Konsertti koostui kolmesta osasta, ensimmäisestä "akustisesta", toisesta väliosasta ja kolmannesta, joka tietysti oli So-albumi kokonaisuudessaan. Lisäksi nähtiin vielä encore parin kappaleen voimin. Gabriel esittäytyi erittäin nöyränä artistina. Hän osasi yllättävänkin paljon suomea, mutta ei siltikään pölissyt turhia. Vaikka show olikin teatraalinen, ei ylilyönteihin sorruttu. Gabriel näytti vauhdikkaampien kappaleiden aikana tiheään tahtiin viittä osaamaansa tanssiliikettään.
Show oli kutakuinkin sama kuin Lontoossa viime vuonna tallennettu live-taltiointi. Kappalelista toimii. Suvantovaiheita ei ole ja homma on rytmitetty erittäin mukavasti. Okei, ehkä Solsbury Hillin jälkeen olisi voinut tulla joku toinen vauhdikas kappale. Se kun sai ihmiset (minut mukaanlukien) eteen aitaa vasten seisomaan ja pomppimaan. Down The Dolce Vita ja Here Comes The Flood olisivat olleet niin siistiä kuulla, mutta enpä niitä odottanutkaan kun ei mies ole useampaan vuoteen niitä enää vetänyt. Meno oli jokatapauksessa välillä erittäinkin raskasta. Muutamien biisien aikana ero parin viikon takaisen Nine Inch Nailsin konsertin välillä strobovaloineen oli hiuksenhienon pieni.
Minulle kohokohtia olivat Solsbury Hillin jälkeen Red Rain, Sledgehammer, Don't Give Up ja We Do What We're Told. Enpä olisi silloin pikkupoikana (nykyisin olen poika) uskonut kuulevani noita kappaleita vielä jonain päivänä sen saman originaalin orkesterin esittämänä vain parin metrin päässä edessäni. Vau.
On siis sanomattakin selvää että tämä ilta muistetaan ikuisesti. En oikeastaan muuta osaakkaan enää sanoa.
(Jos lukaisit tänne asti, tsekkaa myös So-albumista kirjoittamani tekstinpätkä: http://blacklodgepartners.blogspot.fi/2014/04/peter-gabriel-so-1986.html )
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti