Godzilla (2014)

Oulussakin on ne ärsyttävät kilon painavat 3D-lasit. Ei kiva. Uuden Godzillan traileri oli lupaava, erittäin lupaava. Bryan Cranston on huippulahjakas näyttelijä ja minä fanitin (ja ylpeästi fanitan vieläkin) sitä -98 Godzillaa. Alkuperäisiä aasialaisia en ole katsonut, vaikka pitäisi. Godzilla alkaa lupaavasti. Ensimmäiset puolisen tuntia ovat ihan kelvollista alustusta jollekin eeppiselle, mutta jokin silti puuttuu. Näyttelijöissä ei ole valittamista, kuvaus on erinomaista ja sitä törkeästi heiluvaa shakycamiakaan ei ole pilaamassa katselukokemusta. Okei, ehkä se jokin tulee sieltä esiin Godzillan kanssa.

Ei tule. Elokuva menettää otettaan koko ajan mitä lähemmäs loppua tullaan. Cranstonin hahmokin kuolee heti leffan alussa. Ja minä kun oletin hänen olevan päähenkilö. Ei, vaan elokuvan pääosassa seikkailee täysin persoonaton Aaron Taylor-Johnsonin roolihahmo, jonka nimeäkään en muista enää. Elokuvan alkupuolisko ja loppu ovat kuin täysin eri elokuvista. Godzilla on yksi suurimmista pettymyksistäni elokuvissa IKINÄ. Ilman minkäänlaisia ennakko-odotuksia leffasta pystyy nauttimaan keskinkertaisen monsterielokuvan tavoin. Sillä sitä Godzilla on, keskinkertaista.

Sinne sun tänne on ripoteltu kyllä hienoja kuvia. Tehosteet ovat näyttäviä. Plussaa myös siitä että itse Godzillaa osataan näyttää juuri oikea määrä. Elokuvan valtava potentiaali hukkuu silti täysin typerään käsikirjoitukseen. Harmi. Ja 3D osoitti jälleen kerran turhuutensa. 3D on typerä myyntikikka, ei mitään muuta. Ja Godzilla on pannukakku, mutta pahemman makuinen.

Pulp Fictionin jatko-osa Kapteeni Amerikka 2

                                          Nick Fury nuorena, ennen silmäoperaatiota.

Pulp Fiction, Samuel L. Jacksonin hittiparaati. Yksi hauskimmista elokuvista ikinä. Quentin Tarantinolla onnisti käsikirjoituksen kanssa aivan valtavasti. Elokuva osui juuri oikeaan aikaan ja saavutti välittömästi klassikon aseman. Django Unchained on vähintään yhtä hyvä elokuva kuin Pulp Fiction, mutta onhan asia niin että ei spegettiwestern-, saatika kungfu-elokuvien kunnianosoituksilla uransa aloittava ohjaaja olisi menestynyt yhtään missään. Ilman Pulp Fictionin mainetta mikään Tarantinon myöhemmistä elokuvista ei olisi ikinä nähnyt päivänvaloa.

Kävin katsomassa alkuviikosta Captain America: Return of the First Avengerin. Vai oliko se Captain Amerika: Winter Soldier, ota tuosta nyt selvää. Vihaan 3D:tä, joten kävin katsomassa elokuvan Kinopalatsissa. Siellä sentään näytetään vielä 2D:nä nämä toimintapläjäykset. Otin evääksi 5,5 litran pippurirengaslaatikon ja maustoin nämä rinkulat reilulla grillimausteella. Päälle ripottelin hitusen verran voimaustetta, kyllä, voin makuista maustetta. Juomaksi tietysti litran Pepsi Max. Jäät oli loppu.

Itse suurena Marvel fanina pystyn katsomaan lähes minkä tahansa Marvel-universumiin sijoittuvan elokuvan kivutta. Osasta jopa saan fanipoikana suurta nautintoa. Uudet Spider-Manit olen kiertänyt kilometrin päästä. Andrew Garfield näyttää aivan liian ärsyttävältä. Mutta takaisin Kapteeni Amerikkaan. En pitänyt muutaman vuoden takaisesta ensimmäisestä osasta. Se vain oli jotenkin tylsä. En muista siitä enää juuri mitään joten en uppoudu siihen. Tämä jatko-osa, joka on samalla myös Avengers-elokuvan jatko-osa, oli vastakohtaisesti aivan mahtava!

Chris Evansista olen aina pitänyt. Aliarvostettu näyttelijä. Scarlett Johansson on yksi taitavimmista Hollywoodin naisnäyttelijöistä. Anthony Mackie, joka tässä elokuvassa esittää Haukkaa, oli tuttu minulle viime vuoden loistavasta Pain & Gainista. Robert Redford teki perusvarman suorituksen pääpahiksena. Kaikista suurin leukojenloksauttaja oli kuitenkin Samuel L. Jackson, joka ensimmäistä kertaa pääsi kunnolla loistamaan Nick Furyna. Alkupuoliskolla tapahtuva takaa-ajokohtaus on yksi hienoimmista toimintakohtauksista vuosiin. SPOILERI: Ei, Nick Fury ei kuole elokuvassa, vaikka hän yhdessä vaiheessa kuoleekin. Sekavaa? SPOILERI PÄÄTTYY.

Pulp Fictionilla ja Kapteeni Amerikan jatko-osalla ei tietenkään ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Kapteeni Amerikka on kylläkin "täynnä" viittauksia Pulp Fictioniin. Elokuvan lopussa nähdään yksi todella cool Samuel L. Jackson hetki, jonka takia yksinään kannattaa elokuva katsoa. Kapteeni Amerikkaa katsoessa paikoitellen unohtaa katsovansa lapsille suunnattua supersankarielokuvaa. Ehkä siksi, ettei elokuva ensisijaisesti ole sellainen. Elokuva muistutti minua hyvin paljon Salaisista kansioista, X-Filesista. Toimintaa on hillitysti. Suuremmassa osassa ovat salaliitot ja agenttitouhut vempaimineen. Mission Impossible-faneille Captain America: Winter Soldier on myöskin herkkua.

Suosittelen katsomaan elokuvan aivot narikkaan asenteella, avoimin mielin ja pikkusuolaisen kanssa. Unohtamatta sitä Pepsiä (Coca-colaa, jos sitä Finnkinolta saisi). Käsikirjoitus on ennalta-arvattava. Osa jutuista ja käänteistä on kliseisiä. Kamera heiluu. Siinä elokuvan suurimmat miinukset. Jos hyväksyt nämä seikat, on Captain America 2 loistavaa viihdettä. Ei ollenkaan hassumpi tapa käyttää kaksituntinen elämästä.

Seuraavaksi odottelenkin valtavalla innolla Jalmari Helanderin Suomeen sijoittuvaa Big Gamea, jossa Samuel L. Jackson esittää Amerikan presidenttiä. Panokset kovenee!