Apulanta: Kosto kaikista vuosista (9.1.2014 Barona Areena)

Joku peelo tunki kameran eteen.

Apulauta sitten otti ja näytti. Lähes kaksi ja puolituntinen rock-ooppera tarjosi todellakin rahoille vastinetta. Eihän noin korneja lavastus-, koreografia- ja pyrokikkailuja vain voi katsoa ilman pientä hymyä suupielillä. Esitykseen siis todellakin sisältyi kaikki, mitä rock-konsertilta voi kuulija vain toivoa: oli tykkejä, oli zombeja, oli tanssityttöjä, oli räjähdyksiä, oli hienoja valoja, oli eeppistä rumpusooloa, oli lentävää solistia, oli akustista settiä, oli jousitrioa, oli pianistia, oli temosta... Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Mutta ennen kaikkea mukana oli aivan mahtava yleisö. Suomesta löytyy vain yksi orkesteri, jolla on yhtä uskollinen ja hieno fanikunta. Ja se orkesteri on Apulanta.

Haluaisin kovasti kirjoittaa esityksestä jotain todella syväluotaavaa, mutta eihän tällaista showta pysty sanoin kuvaamaan. Katsokaa sitten se DVD, joka keikasta julkaistaan joskus myöhemmin, jos ette paikalle päässeet. Settilista oli huikea. Mukana oli niiden "pakollisten" hittien lisäksi myös suuri kasa tuntemattomampia helmiä. Meikäläiselle kohokohtia olivat huikea Maanantai, tosi harvoin kuultu Saasta sekä Mitä kuuluu, Temosen ansiosta. Ihan huikeaa. Olen jälleen kerran sanaton. Arvostan!

Apulanta Tavastialla 25.10.2014

Olin todistamassa Apulautaa viimeksi loppukesän Tikkurila-festivaaleilla. Täytyy myöntää että minua hieman arvelutti kuinka sulaudun fanipoikien ja -tyttöjen sekaan, mutta onneksi he ovat suhteellisen kilttejä Apulaudan tapauksessa eikä suurempia häiriöitä osunut kohdalleni, vaikka eturivissä pällistelinkin. Setlist oli erittäin hieno, keikka lähti käyntiin vanhoilla, ensimmäisen levyn kappaleilla. Harvinaista herkkua ja hienoa!

Pakolliset hitit soitettiin tietysti, ja tulihan sieltä myös se "Loirin kappale". Omakohtaisia huippuhetkiäni olivat Ilona kokonaisuudessaan, Valokuva, Kelpaanhan, rakkaani? ja Hiekka. Hiekka siksi, että siinä nyt on vaan yksi kovimmista kitarariffeistä koskaan. Apulannan keikoilla omaa taidetta ovat tietysti myös fantastiset välispiikit, tyyliin: "Apulantahan on kulttuuriyhtye, mutta olemme myös palveluyhtye". Encoren Silmämunan aikana Toni kiipesi rumpujen taakse ja Sipe soitteli Tonin Telecasteria ja lauloi. Hienostihan se noinkin toimi, turhaan oli artisteilla kiusaantuneet ilmeet naamoillaan.

Mutta ne sotanorsut, miksi he aina jyräävät keikoilla päälleni? Huoh. Jokatapauksessa, tammikuun 9. päivä nähdään jälleen, nimittäin areenakonsertin merkeissä. Tavastian perusteella luvassa on hienoa mätkettä, joten sitä innolla odotellessa!

Apulanta: Plastik (2000)

Suhteeni Apulauta-orkesteriin on vähän erikoinen. Sain 2000-luvun alussa kidutusmaisen yliannostuksen yhtyeen silloisesta tuotannosta siskoni soittaessa levyjä 24/7. Olin silloin myös mukana parilla keikallakin. En oikein osannut suhtautua bändiin mitenkään kummemmin. Se vaan oli. Uusi vuosikymmen jatkui ja minä kasvoin, Apulanta oli ja alkoi soimaan Novalla. Uusin Kaikki kolmesta pahasta levy oli meikäläiselle kuitenkin jonkinlainen käännekohta. Tykkäsin Zombeja! singlestä tosi paljon ja jo sitä ennen ilmestyneestä Vääryyttä!1!!-kipaleesta. Hommasin itse levyn ABC-myymälästä kesällä 2012 ajaessani Kilpisjärveltä Helsinkiin. Selvisin levyn voimalla elossa kotiin saakkaa.

Kaikki yhdestä pahasta-kirja on pistänyt minut kuuntelemaan uudelleen avoimin mielin orkesterin vanhempia levyjä. Ensin tykästyin Mikä ihmeen Apulanta? - ep:n punkbiiseihin. Nyt kuitenkin puhutaan Plastik-levystä. Kirjassa kyseisen levyn mollasivat maan tasalle kaikki muut paitsi itse Wirtanen. Levyä haukuttiin mm. muoviseksi ja huonon tuotannon pilaamaksi. Olen täysin eri mieltä. Apulanta ei ole koskaan kuulostanut yhtä hienolta, ei aiemmin eikä myöhemmin. Levy on eeppinen kokonaisuus, Apulannan ensimmäinen täysin vakava albumi ja onnistunein sellainen.

Albumilla ei ole yhtäkään keskinkertaista täyteraitaa. Sanoitukset ovat rautaa, sävellykset Wirtasen parhaimpia. Plastik kuulostaa omaperäiseltä ja ainutlaatuiselta. Nine Inch Nails-vaikutteet ovat useissa kappaleissa hyvinkin selkeitä. Kohokohtana toimii levyn lopettava mahtava kuusi ja puoli minuuttinen Maailmanpyörä. Lisäksi levyn jakava Ei yhtään todistajaa on ehkäpä Apulannan paras rock-kipale. Puhumattakaan henk. koht. suosikistani Maanantaista, joka on hyvin ajaton tekele. Silti levyn parhaat kappaleet ovat ne tuntemattomammat, kuten se levyn lopettava Maailmanpyörä ja levyn avaava Tervetuloa. Plastikilla kaikki kuulostaa tosi siistiltä. Ei amatöörimäiseltä, ei hassulta, ei kornilta eikä ylivakavalta. Se on täydellinen sellaisenaan kuin se on: yksi aliarvostetuimmista suomalaisista rock-albumeista.