Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 27. heinäkuuta 2014
Kesäpäivitys - Uusi profetia
Alkuun heti pahoittelen kirjoitusten vähäisyyttä viime kuukausin aikana. Nyt on vain käynyt näin että kesäloman vietto on allekirjoittaneella ollut sen verran railakasta, etten ole kertaakaan selvinpäin koneen äärellä ollut. Ja silloin kun olen ollut, on mielessäni ollut toiset asiat kuin kirjoittaminen. Maito yhdistettynä Coca-Colaan sotkee kyllä ihmisen pään totaalisesti.
sunnuntai 20. huhtikuuta 2014
Kasmir: Vadelmavene (Miksi tämä tunkee joka tuutista!?)
Kyllä, tässä se on. Toistaiseksi vuoden 2014 huonoin kappale, tuo rasittava nimi joka pomppaa jokaikisen blogin jokaikisestä kirjoituksesta ruudulle. MIKSI!? Onneksi en kuuntele radiota, veikkaan että tätä tungetaan sieltäkin oikein kaksin käsin kuulijoiden korviin. Tämä biisi on jopa ärsyttävämpi kuin se viime vuoden "törmäsin enkeliin"-sonta.
Mihin on kadonnut oikeasti hauska kesämusa? Vielä 2000-luvun alussakin osattiin valita tehosoittoon ihan käyttökelpoista roskaa. Onko ihmisten älykkyysosamäärä laskenut vai mitä ihmettä on sattunut? Elättelen vieläkin toiveita siitä että jonakin päivänä saadaan uusi "Missä se Väinö on?". Tai edes (se ärsyttävä) "Mikä kesä?". Itseasiassa nyt kun asiaa mietin, jos "Vadelmaveneen" perään laittaa kysymysmerkin, tulee laulusta heti huomattavasti parempi. Katsokaa vaikka: "Vadelmavene?". Toimii!
Tunnisteet:
kasmir,
kesä,
kesähitti,
Missä se Väinö on?,
musiikki,
pop,
profetia,
radio,
vadelmavene
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)