Ou jee! Pistetäänpä kunnon nykyajan slasher-elokuvaa pyörimään. Tällainen Tall Man, vielä The Thingin tyyliin kuvasta päätellen! Jes!
Nämä olivat ajatukseni kun pistin leffan pyörimään. Asioita joista yllätyin positiivisesti: hieno kuvaus ja loistavat näyttelijät. Oli hienoa nähdä William B. Davis (tupakkamies) näin vanhoilla päivillään huitelemassa. Mutta sitten itse leffan sisältöön. The Tall Man ei ole slasheria. Eikä edes kauhua. Miksi vitussa sitä markkinoidaan sellaisena? Kyseessä on keskinkertaistakin kehnompi trilleri, jos sitä nyt trilleriksikään voi kutsua. Elokuva on ylipitkä. Jännitysmomentti tuodaan elokuvaan vasta puolentunnin paikkeilla, ja tunnin paikkeilla juoni muuttuu aivan käsittämättömän sekasotkuiseksi. Elokuvassa ei ole minkäänlaista punaista lankaa. Käsikirjoittaja on pomppinut ajatuksesta toiseen ja lopulta käsissä on pelkkä sekasikiö, ilman mitään järjen häivää. Huoh.
Tämä elokuva on yksi sellaisista löydöistä, joita ei mistään muualta olisi koskaan tullutkaan vastaan kuin tuolta elokuvien kaatopaikalta, eli netflixistä. Tämä kauhujännäri on kuvattu kahdensadan tuhannen dollarin budjetilla, eikä se saanut ilmestyessään kuin pienen levityksen Chicagon alueella. Se juuri ja juuri tuotti edes budjettinsa verran rahaa. Kyseessä on kaikenlisäksi esikoisohjaaja/käsikirjoittajan tuotos. Ja aivan älyttömän siisti elokuva onkin. Nicholas Smith on onnistunut tekemään jotakin oikeasti omaperäistä ja tyylikästä pienellä rahalla.
Munger Road ei mässäile verellä tai seksillä. Ei edes päihteiden käytöllä. Näitä kaikkia elementtejä silti pyöritellään leikitellen ilmassa, hienosti väistellen pahimmat tyylilajin kliseet. Elokuva on filmattu upeasti. Se yhdistelee toimivalla tavalla found-footage videota ja perinteistä jännärikerrontaa. Ei shaky-camia. Kummitusjutuissakaan ei mennä liian pitkälle, vaan kaikki jätetään katsojan oman mielen pureskeltavaksi. Tämä on samaan aikaan sekä elokuvan vahvin että heikoin lenkki. Munger Road päättyy täysin avoimesti. Se ei ratkaise yhtäkään herättämistään kysymyksistä. Se vain päättyy, tekstiin: "to be continued". Jatko-osa on ollut rahoitusvaikeuksissa, ilmestyneekö koskaan. Harmi. Tässä leffassa on oikeasti potentiaalia. Kannattaa tsekata.
(ps. IMDB:n mittarissa elokuvalla on vain 4,5 pisteen keskiarvo, mikä on täysin ala-arvoinen. Ilmeisesti pisteyttäjät ovat pettyneet, kun eivät olekaan nähneet kidutuspornoa.)
Wolf Creek 2 on komedia - tahaton vai tahallinen, aivan sama. Elokuvassa on yksi loistava kohtaus, loput ovat joko tylsiä tai hauskoja. Tämä yksi pitkä kohtaus löytyy elokuvan loppupuolelta. Kohtauksessa mies on vankina Taylorin kidutuskammiossa ja heidän välillään käydään pitkä ja jännittävä kisailu, minkä panoksena on vähintäänkin köysissä olevan miehen sormet. Wolf Creek 2 on täynnä todella erikoista logiikkaa. Uhreiksi joutuvat retkeilijät ovat ykkösosan tyyppejäkin tyhmempiä. Kannattaako juosta erämaan keskellä sitä ainoaa pikkuista hiekkatietä kun sadistinen murhaaja ajaa kymmenen metrin päässä isolla maasturillaan, aikomuksenaan tappaa sinut? Eikö tule mieleen hypätä sivuun puiden sekaan?
John Jarrat on hysteerisen hauska. Parhaimpina vetoina mainittakoon aloituskohtaus, jossa poliisikonstaapelin pää irtoaa yhdestä kiväärin luodista sekä kohtaus jossa kengurut valtaavat moottoritien. "Welcome to Australia, cocksuckers!". Wolf Creek 2 ei ole kauhua. Se ei onnistu pelottamaan, ja jännitystäkin se osaa luoda vain yhdessä kohtauksessa. Kyseessä ei siltikään ole tylsä elokuva. Koomisia heittoja, loistavaa näyttelyä (John Jarrat) ja upeita kuvia leffasta kyllä löytyy. Silti se on roskaa.
Typerä harhaanjohtava promo-kuva. Non-stop ei ole toimintaa, vaan trilleriä.
Perinteistä. Seuraavaan ratikkaan aikaa 9 minuuttia. Joudun taas juoksemaan asemalta teatteriin, no eipä siinä mitään, ei ainakaan tarvitse odotella salin ulkopuolella. Ehdin vieläpä käydä vessassa ja ostaa keskikoon pippurirenkaat ja pepsin. Jäillä.
Liam Neeson esittää sen perusroolinsa, saman kuin esimerkiksi parin vuoden takaisessa Grey:ssä, siinä susielokuvassa. Tykkäsin siitä. Non-stopista en tiennyt etukäteen muuta kuin että siinä ollaan jossain vaiheessa lentokoneessa. Itseasiassa lähes koko elokuva sijoittuu lennolle. Siistiä, tykkään näistä leffoista (mikä se genren nimi nyt onkaan). No siis sellainen Phone Booth taikka Takaikkuna-tyylinen trilleri missä ollaan vain yhdessä tilassa. Non-stopin käsikirjoitus ei sinänsä tarjoa mitään uutta tai yllättävää. Lopun kuka sen teki-twisti tuo mieleen Screamin. Elikkä elokuva siis noudattelee aikalailla perinteisen amerikkalaisen trillerin kaavoja.
Kyseessä on kuitenkin ihan kelvollinen ajantappopätkä. Tunti ja neljäkymmentä minuuttia vierähtää teatterissa kuin siivillä. Popcorni- eikun siis pippurirengaskulho tyhjenee salamannopeasti. Pepsiä riittää kolmannen näytöksen alkuun saakka. Plussaa myös siitä että elokuvassa jännitys onnistutaan luomaan ilman seksiä, kiroilua tai verimässäilyä. Elokuvan jälkeen päällimmäisenä nousi ajatus Grey:n katsomisesta uudelleen. Täytyykin kurkistaa jos se jostakin internetin ihmemaailman syövereistä löytyisi. Non-stop on aikalailla aivot narikkaan viihdettä, mutta ihan kelvollista sellaista. Suosittelen.
24 kävi kahdeksan tuotantokautensa aikana todella pitkän matkan. Samoin Jack Bauer. Erittäin kehnon kutoskauden jälkeen sarja sai vielä kaksi loistavaa tuotantokautta ja ihan kelvollisen lopun, vaikka nykytyyliin päähenkilön kohtalo pitikin jättää auki jotta myöhemmin voitaisiin vielä rahastaa samalla konseptilla. Nyt se aika on koittanut.
Ensimmäinen tuotantokausi oli parasta tv:tä aikoihin, mielestäni kyseinen kausi on edelleenkin yksi parhaista jutuista ikinä koko tv:n historiassa. Ensimmäinen kausi on ylivertainen muihin verrattuna siksi että paketti pidetään pienenä. Tapahtumat ja käänteet ovat realistisia. Bauerin hahmo on realistinen. Viimeistään neloskaudella Jack kadotti ne viimeisetkin aidon ihmishahmon piirteet ja muuttui melko ontoksi supersankariksi. Tarjoaahan kyllä myös tämä super-Jack loistavaa viihdettä ja toimintaa, mutta kaukana ollaan siitä ensimmäisien kausien piinaavasta jännityksestä.
Elisha Cuthbert oli myös ihan kiva sarjan ekalla kaudella.
Tällä hetkellä sarjan maailmassa ainoa elossa oleva oikeasti mielenkiintoinen hahmo (no Bauerin lisäksi) on Tony Almeida. Häntä ei kuitenkaan näkynyt kasikaudella eikä hän myöskään ole palaamassa uuteen 12-osaiseen sarjaan. Tyhmää. Uusi Live Another Day on kyllä täynnä uusia hahmoja ja loistavia näyttelijöitä. Ehkä tällä kertaa onnistutaankin luomaan mielenkiintoisia hahmoja. Näihin uusiin näyttelijöihin sisältyy mm. Yvonne Strahovski Dexteristä, Tate Donovan, Ross McCall aliarvostetusta Crash-sarjasta ja jopa Stephen Fry heittää pienemmän roolin muutaman jakson verran.
Dennis Hopper 24:n ensimmäisellä kaudella.
Yksi syy katsoa uutta kaksnelosta on uusi tapahtumapaikka, Lontoo. Aikaisemmin sarjaahan on kuvattu Los Angelesissa, Washingtonissa ja New Yorkissa. Unohtamatta sitä Afrikassa kuvattua tv-elokuvaa. Mutta onko aika ajanut jo 24-konseptin ohitse? Kiinnostaako ketään enää? Terroristi-iskut ja presidentin salamurhajutut on nähty jo miljoona kertaa. Aikanaan 24 onnistui tuomaan näihin aiheisiin ja etenkin niiden kertomistapaan jotain uutta. Pystyykö sama sarja keksimään enää pyörää uudestaan, vai onko kaksnelosesta tullut jo pelkkä itsensä parodia? Se jää nähtäväksi. Tosin Suomen fanit saavat melko varmasti latailla jaksot laittomia teitä nähtäväkseen. Täällä ohjelma varmaan nähdään joskus seuraavalla vuosikymmenellä, kuten maan tapana on.
