Nyt kolisee (2014)

Paleface valitsi joukon räppäreitä ja tuottajia jotka sitten väsäsivät J. Karjalaisen Et ole yksin-albumin raidoista täysin uusia, itsenäisiä kappaleita. Kyseessä ei siis ole perinteinen remix-levy, vaan enemmänkin jonkinsortin fan-fictionin tapainen itsenäinen teos. Ainoastaan Paleface, Tommy Lindgren ja Asa ovat minulle ennestään tuttuja levyn artisteista. En ole mikään suomiräpin suurkuluttaja, mutta pidän todella paljon Palefacen ja Lindgrenin tuotannosta.

Levyn avaava Miljoona vuotta on erittäin hyvä kappale. Koko albumin parhaita. Ei se yhtä hyvä ole kuin alkuperäisteos Meripihkahuone, mutta ei se nyt hirvittävän kaukanakaan siitä ole. Kakkobiisi Et ole yksin on hieman tylsähkö, aivan kuten samanniminen esikuvansakin. Nykyään näin on hieman parempi kyhäelmä. Kappaleen on tehnyt Kevin Tandu & Toinen Kadunpoika, ihan tuntemattomia nimiä minulle, mutta kyllä he hommansa osaavat. Nykyään näin on myöskin levyn toinen sinkkubiisi, selkeästi J. Karjalaisen tarttuvan kertosäkeen ansiosta.

Tommy Lindgrenin Mitätön, Riisinjyvän pohjalta tehty kappale on levyn paras. Ainakin toisen kuuntelukerran jälkeen. Kun Karjalainen vetää: "Hei eiks tää oo mitään?" ja Lindgren vastaa: "No on se jotain", ei voi olla hymähtämättä. Hienot sanat. Lindgrenillä on muutenkin juuri oikeanlainen hypnoottinen tyyli räpätä. Eipä löydy Suomenmaasta vastaavaa äänenkäyttäjää.

Käänteinen matadorikin on ihan kiva laulu. Oikeastaan kaikki levyn biisit on ihan kivoja, paitsi Mi Chica Canela, Junon ja Alex Sandungan kyhäämä kipale on ärsyttävä. Juno nyt on muutenkin aina ärsyttävä. Palefacen Ingouba, Kreosootin pohjalta värkätty kappale jättää myöskin jotenkin kylmäksi.

Nyt kolisee on huomattavasti tasapainoisempi teos kuin Karjalaisen alkuperäinen Et ole yksin. Se ei kuitenkaan sisällä yhtä ikimuistoista musiikkia kuin alkuperäisteoksen parhaimmat biisit. En osaa sanoa kumpi levy lopulta on parempi. Nyt kolisee-levyn paras biisi on huomattavasti Karjalaisen levyn parasta heikompi. Toisaalta Nyt kolisee-levyllä Karjalaisen levyn heikoimpia biisejä on hienosti ehostettu paremmiksi.

Musiikista kuulee sen että porukalla on ollut hauskaa levyä tehdessä. Se on mielestäni levyn suurin plussa ja syy miksi tätä yleensäkään jaksaa kuunnella.

J. Karjalainen: Et ole yksin (2013)

Okei, Et ole yksin-levyn kansikuva on yksi siisteimmistä ikinä. Mennyt mies on J. Karjalaisen tuotannon top-5 kamaa. Ei siis ollenkaan huonot lähtökohdat albumille. Meripihkahuonekin iski omaan hermooni aivan täydellisesti, ehkä jopa kovempaa kuin Mennyt mies. Levy lähtee käyntiin Menneellä miehellä, sitä seuraa kaunis Riisinjyvä. Kreosootissa on jännä, omintakeinen poljento ja kitarasoundi. Sitä seuraava Yksi kerrallaan on minun suosikkini, siis noitten hittien jälkeen. Se sisältää siistin pianointron ja loistavat sanat:  

"Valvoo yksin kammiossaan
kirjoitella säkeitänsä
kuunnella kun mustarastas
laulaa lauluaan
lajitella pullonkorkkei
ajatella tyttöö joka
maailmassa kaikkee
paitsi häntä rakastaa"

Ympäri levyä on piiloteltu siistejä syntikkaääniä. Ne olisi voitu paikoitellen nostaa vieläkin enemmän kuuluville. Nimikkoraitakin on ihan kelvollinen biisi. Mutta sitten tapahtuu jotain outoa. Loput albumin kappaleista, siis lähes puolet, voitaisiinkin heittää suoraan roskakoriin. Okei, Marquita ja Kurkien äänet ovat toimivia, vaikkakin keskinkertaisia. Albumilta puuttuu punainen lanka tyystin. Mennyt mies lupaa aloitusbiisinä jotain todella eeppistä, mitä ei kuitenkaan lunasteta edes puolittain takaisin. Muutenkin tuntuu vähän siltä että levylle nyt vaan heitettiin ekat 12 kappaletta mitkä valmiiksi saatiin. Karjalainen pystyy kyllä parempaankin, näyttäähän tämänkin levyn 5 ensimmäistä kappaletta ettei hänen taitonsa ole mihinkään kadonnut.

Moitetta tulee myöskin vinyylipainoksen järjettömästä ideasta sijoittaa albumi kahdelle vinyylille. Mitä helvettiä? Tämän päätöksen takia levyä saa olla kääntämässä kolmen kappaleen välein ja lisäksi levyä saa soittaa tuplanopeuksilla. Eihän tässä ole mitään tolkkua. Onneksi painoksen mukana tulee myös CD-versio. Olen lataillut levyn kännykkääni ja kuunnellut sitä useaankin otteeseen. Mielipiteeni on pysynyt samana. Ensimmäinen puolikas toimii, toinen ei sitten ollenkaan.

Ehkä vain odotin tältä levyltä liikaa. Muuten täysin järjetöntä että levyn huonoin kappale, Sydänlupaus, valittiin kolmanneksi sinkuksi. Yksi kerrallaan tai vaikkapa Marquita olisi toimut paljon paremmin. No, mennyttä se jo on, kuten on koko levykin. "Rap-versio" Nyt kolisee (2014) kuulostaa hyvältä. Ehkäpä Karjalainen ottaa seuraavalla levyllään täysin uuden suunnan. Mennyttä miestä on kylläkin hittinä aika vaikea enää ylittää, mutta toisaalta, J. Karjalainen on J. Karjalainen.

Ja muuta asiaa: Elokuvajutut ovat nyt toistaiseksi jääneet vähemmälle, johtuen siitä etten niitä nyt ole katsellut. Ensi viikolla asian pitäisi korjaantua.