Näytetään tekstit, joissa on tunniste David Fincher. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste David Fincher. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

2000-luvun kymmenen parasta elokuvaa


Hyvät lukijat, minulta usein kysytään suosikkielokuviani ja jokaisella kerralla niiden listaaminen tuntuu aina vain vaikeammalta. Siispä ajattelin jaotella suosikkielokuviani eri vuosikymmeniltä. Aloitetaan uusimmista: 2000-luvun parhaat elokuvat, olkaapa hyvät!

Prometheus - Ridley Scott (2012)

Väärinymmärretty ja aliarvostettu scifiklassikko, jonka käsikirjoituksesta vastasi lähes yksinomaan Alien-fanipoika ja Lostin showrunner Damon Lindelof. Elokuva tasapainoilee loistavasti tieteisfilosofoinnin ja kauhun rajamailla. Loistavat roolisuoritukset Noomi Rapacelta ja Michael Fassbenderiltä. Ridley Scott osaa taitonsa yhä (myös ohjaajan uudehko The Counselor on aivan mahtava rikospätkä).


Cabin in the woods - Drew Goddard (2012)

Joss Whedonin ja Goddardin kirjoittama scififantasiatrilleri, joka käyttää hyväkseen teinikauhugenreä nerokkaalla tavalla. Ennalta-arvaamaton, rohkea ja kaikinpuolin älykäs elokuva. Richard Jenkins ja Bradley Whitford loistavat konttorimiesrooleissaan, mutta pisimmän korren vie Fran Kranz pilveä polttavana sankarina.


The Girl With the Dragon Tattoo - David Fincher (2011)

David Fincher onnistuu luomaan tylsästä ja geneerisestä romaanista omalaatuisen ja erittäin piinaavan trillerin. Rooney Maran esittämä Lisbeth ei ole pelkästään yksi parhaista naishahmoista, vaan yksi parhaista 2000-luvun henkilöhahmoista ylipäätään. Eikä Daniel Craig myöskään huono ole. Erityismaininta Trent Reznorille ja Atticus Rossille aivan huikean mahtavasta scoresta.


Inglourious Basterds - Quentin Tarantino (2009)

Tarantinon 2000-luvun leffoja on vaikea laittaa paremmuusjärjestykseen, mutta eipä käy kiistäminen etteikö Inglourious Basterds olisi yksi niistä paremmista. Natsisaksaan sijoittuva Sergio Leone-western, eikait tuota tarvitse sen enempää selitellä.


No Country for Old Men - Ethan Coen, Joel Coen (2007)

Ehkäpä vangitsevin ja piinaavin elokuva ikinä, onnistuen myös samalla olemaan erittäin syvällinen ja ajatuksiaherättävä. Tässä pätkässä kaikki on kohdallaan.


Zodiac - David Fincher (2007)

Vähemmälle huomiolle jäänyt Fincherin elokuva, joka kuitenkin on yksi ukkelin parhaista. Pitkästä kestostaan huolimatta tämän leffan haluaa pyöräyttää käyntiin aina uudestaan ja uudestaan, eikä sen toivoisi koskaan loppuvan. Hieno. Niin hieno.


The Departed - Martin Scorsese (2006)

Ehkäpä Scorsesen paras elokuva. Lisäksi Jack Nicholson ja Leonardo Dicaprio vetävät molemmat uransa parhaimmat roolisuoritukset. Hieno soundtrack. Martin Sheen ja Mark Wahlberg = Iso plussa!


King Kong - Peter Jackson (2005)

Vaikkakin CGI-tehosteilla mässäilevä toimintaseikkailu, on King Kong genrensä parhaimpia edustajia. Jopa parempi kuin alkuperäinen. Eeppinen leffa. Titanic-tasoa.


A History of Violence - David Cronenberg (2005)

Yksinkertainen ja oikeastaan jopa tavanomainen elokuva. Mutta juuri siksi niin hieno ja omaperäinen. Ehkäpä 2000-luvun paras aloitus- ja lopetusjakso-kombinaatio. If you nou what I mean.


Mulholland Dr. - David Lynch (2001)

Ei Lynchin paras elokuva, mutta Inland Empireä hiotumpi. Vähän kuin iso maalaus.






Erityismaininta:

The Score - Frank Oz (2001)

Marlon Brando, Robert Deniro ja Edward Norton pääsevät kaikki näyttämään parastaan tässä erittäin laadukkaassa ryöstöpätkässä. Aliarvostettu leffa. Etenkin Brando loistaa jokaisessa kohtauksessaan, enemmän kuin Kummisedässä konsanaan.


Yhteenvetona ylläolevasta listasta voitanee siis päätellä, että naturalistiset elokuvat eivät erityisemmin ole minun makuuni. 2000-luku on ylipäätään ollut hienoa aikaa elokuville. Väittäisin että tämän päivän leffat ovat parhaimmillaan aivan yhtä hienoja kuin kulta-aikaan 70-luvun kieppeillä väsätyt filmit. Siispä nauttikaa, ja menkää katsomaan niitä elokuvia. Ihan oikeesti.

perjantai 3. lokakuuta 2014

Gone Girl (2014)


Okei, Oscarit menee David Fincherille ohjauksesta, Gillian Flynnille käsikirjoituksesta, Trent Reznorille ja Atticus Rossille musiikeista sekä Ben Affleckille ja Rosamund Pikelle näyttelysuorituksistaan. Jaa, ai niin, eletäänkin tätä päivää. Eivät ne mene näille edellä mainituille henkilöille, mutta he kyllä ansaitsevat kaiken kunnian tästä loistavasta leffasta. Gone Girl saattaa kuulostaa tylsältä ja liian pitkältä (kestoa lähes 2,5 tuntia), mutta todellisuudessa juoni kulkee aivan omia polkujaan ja elokuva tuntuu jopa hieman liian lyhyeltä. Kyseessä ei todellakaan ole se perinteinen jenkkitrilleri.

En sen kummemmin jaksa ylistää Fincherin ohjausta, onhan hän jo aikaa sitten lunastanut paikkansa Hollywoodin taidokkaimpien ohjaajien joukosta. Nine Inch Nails-vaikutteiset musat istuvat kuvaan niin mainiosti, ettei yhtälöön kiinnitä edes liiemmin huomiota. Ben Affleck todistaa jälleen olevansa todella aliarvostettu miesnäyttelijä, vaikkakin hänen roolihahmonsa on pinnalta katsottuna hyvin yksinkertainen ja simppeli.

Gone Girl jätti minut sanattomaksi, itseasiassa se jopa hieman traumatisoi minua, enkä (päätellen muun yleisön äänekkäistä reaktioista tietyssä kohtauksessa) ollut ainoa. No, jokatapauksessa, tästä johtuu tämä tyhjäsanainen arvioni. Normaalisti suosittelisin näin hienoa elokuvaa kaikille, mutta tällä kertaa voin todeta vain että: "älkää missään tapauksessa katsoko tätä elokuvaa, tai jos katsotte, varautukaa". Ja niin, tulihan myös testattua 0,8 litran pahvimukin uusiokäyttömahdollisuuksia. Jees!