Pussikaljaelokuva (2011)

Olen nyt näköjään oudon rutinoitunut kirjoittelemaan vanhoista elokuvista. Pussikaljaelokuva meni ilmestyessään minulta täysin ohi, joten päätinpä sen nyt lopulta katsastaa. Romaania en ole lukenut, mutta veikkaisin että dialogi on melko suoraan käännetty sieltä elokuvaan, meinaan sen verran tökeröltä se paikoitellen maistuu. Parhaiten dialogin tarjoilee Eero Milonoff, joka pääsee roolissaan loistamaan oikein kunnolla. Jussi Nikkilän hahmo on jotenkin sivustakatsojana, joten kovin kummoisia temppuja ei Nikkilä pääse tällä kertaa esittämään. Ylermi Rajamaa on taas minulle tuntematon näyttelijä, mutta hoitaa hommansa kyllä ihan mallikkaasti. Lisäksi Janne Reinikainen tekee jälleen hauskan sivuroolin kirja/kenkäkauppiaana.

Tykkään leffan rennosta tyylistä. Mihinköhän tuo elokuvan budjetti 1,1 miljoonaa euroa on sijoitettu, ei se ruudussa missään näy. Ei sen kyllä tarvitsekaan näkyä, tarina on pieni ja toteutus sen mukaan. Kallion maisemat ja tunnelma on loistavasti tallennettu leffaan. Oikeastaan suurimmat ilot elokuva tarjoileekin tuttuja kulmia bongatessa. Alkupuolisko on hieman tylsähkö, samoin keskivaiheilla elokuva hieman laahaa. Päätös toimii. Eipä tämä elokuva paljon muuta jättänyt mieleeni. Pienoinen pettymys, juliste kun on niin siisti ja lupaava.

Päähenkilöt ovat kyllä monellakin tapaa samaistuttavia, mutta jotenkin hommasta jää puolikypsytetty maku. Hahmoja olisi voinut hieman vielä mehustaa. Ehkäpä alkuperäinen romaani on parempi.

Hulluna Saraan (2011)

Katsokaa tämä elokuva, hyvät ihmiset! Harvoin olen saanut nauraa yhtä paljon suomalaista elokuvaa katsoessani. Jätän tämän tekstin lyhyeksi, koska pelkät kehuarvostelut on tylsiä. Löytyy tästä elokuvasta moitittavaakin, mutta jos ne seikat antaa anteeksi on edessä todella nautittava katselukokemus.

Jussi Nikkilä on yksi taidokkaimmista uudemman sukupolven näyttelijöistä. Hän oli loistava tässäkin leffassa vilahtavan Jani Volasen kanssa jo Kukkulan kuningas -tv-lyhytelokuvassa 2009. Onhan hän tuotakin aiemmin esiintynyt kyllä keskinkertaisissa elokuvissa. Emilie de Ravin on tietysti tuttu Lostista. Hauska nähdä välillä vähän tunnetumpia tähtiä suomalaisessa komediassa. Eipä ainakaan päässseet ihmiset jälleen valittamaan että siellä ne kaikki samat naamat taas on. Romanttinen komedia on muutenkin mielenkiintoinen ja haastava genre. Ihme ettei Hulluna Saraan sitten menestynyt vaikka sillä valtava kansainvälinen potentiaali olikin.

Tommi Korpela tekee leffassa hauskan roolin Ronald Reaganin kummituksena. Samoin Janne Reinikainen tenavatähti-ohjelman juontajana. Tiina Lymin roolihahmo taas on täysin turha. Ville Virtasen hahmo saa ehkä hieman liikaa ruutuaikaa, kyseessä on kuitenkin loppujen lopuksi melko yksiuloitteinen hahmo. Erityisesti elokuvassa ollaan onnistuttu kuvauksessa. Hulluna Saraan on täynnä hyvin epäsuomalaisia, jopa täydellisiä kuvia, kuten ambulanssi kiitämässä pellon laitaa samalla kun etualalla juoksee lauma hevosia. Auringonlaskun aikaan tietysti. Upeaa!

Samuli Valkama näyttäisi olevan hyvin mielikuvituksellin ohjaaja. Tykkään läpi elokuvan ruutuun heitetyistä teksteistä ja sen yhden kohtauksen Cosmopolitan-lehden otsikoista kuvien päällä. Rohkea veto. Katsoin elokuvan juuri toiseen kertaan ja se nauratti ensimmäistä kertaa enemmän. Pituus on pidetty kivasti alle puolessatoistatunnissa. Turhia kohtauksia ei juurikaan elokuvasta löydy. Mutta suosittelen, onhan tämä hömppää, mutta hyvää sellaista. Suomessa tarvitaan tällaista lisää.

Mennen tullen (2000)

Jukka Rasila, Suomen ensimmäinen toimintasankari.

Mennen tullen on Ylen tuottama, Julmahuvi-porukan kyhäämä neliosainen minisarja. Kokonaisuudessaan ohjelma on parituntisen elokuvan mittainen, itseasiassa harmi ettei ohjelmaa tehty elokuvan muodossa. Sellaisena se olisi tavoittanut huomattavasti suuremman yleisön. Mennen tullen löytyy Studio Julmahuvin DVD-boksilta, ja jos en erehdy, sitä on myyty myös omana painoksenaan. Studio Julmahuvin katsominen ennen Mennen tullenia auttaa varmasti ymmärtämään kuvioiden ja hahmojen taustoja, mutta ei se välttämätöntä ole. Ihan erilliset teokset ne kuitenkin ovat. Mennen tullen on todella vaikea kategorisoida, toisaalta se on salapoliisijännäri, toisaalta komedia ja toisaalta scifi/fantasia. Se ei siltikään ole mikään epämääräinen tilkkutäkki, vaan hienosti toimiva kokonaisuus.

Pääelementtinä sarjassa toimii metro. Maanalaisesta on luotu mystinen ja pelottava onkalo, jonne laskeutumisesta seuraa vähintäänkin kuolema. Toinen keskeinen tapahtumapaikka on Pasilassa sijaitseva Ohjelmakeskus. Tv-maailman ympärille on kehitetty täysin oma fantasiamaailmansa, jossa kaikki lähetykset tulevat suorana ja televisio toimii eräänlaisena jumala-laitteena. Ota tuosta nyt sitten selvää. Jokatapauksessa Mennen tullen on todella moniulotteinen ja jopa yhteiskunnallisesti kantaaottava teos. Mukaan on saatu mahdutettua jopa idea maan alla asuvista tontuista(!?).

Harvinaislaatuisen sarjasta tekee myös musiikin käyttö. Jaksoissa soi mm. Fight Clubin tunnusmusaa, Jan Hammerin Miami Vice-sävellyksiä sekä monia kansainvälisiä hittibiisejä. Sarjan budjetti on ollut varmasti aika tähtitieteellinen, verrattuna muihin aikalaisiinsa. Mennen tullen on ajaton. Vaikka 70-luku (sekä 80-luku) onkin tiheään tahtiin pilkan kohteena, ei tarvitse olla elänyt tuota aikaa ymmärtääkseen huumoria. Pieni yleissivistys auttaa silti ymmärtämään useita viittauksia muunmuassa ajan populaarikulttuuriin.

Twin Peaks anyone?

Mikä parasta, Mennen tullenin huumori kestää loputtomasti katselukertoja. Levyn saa pyörittää kirjaimellisesti loppuun ennen kuin vitsit käyvät vanhoiksi. Useampi katselukerta on muutenkin ehdoton jos tahtoo kaiken mahdollisen poimia. Ensimmäiseen jaksoon on upotettu loputtomasti pieniä johtolankoja ja jippoja jotka ensimmäisellä katselukerralla menevät täysin ohi. DVD:ltä löytyy ekstramateriaaleina erilaisia klippejä ja poistettuja kohtauksia. Nämä klipit joista itse ohjelmassa näytetään vain lähinnä muutaman sekunnin pätkiä toimivat kokonaan itsenäisinä sketseinä. Hienoa nähdä kuinka paljon vaivaa tämän palapelin kasaaminen on vaatinut.

-Me and Marshuu... On a boat!

Mennen tullen on kaiken tämän lisäksi vielä koskettava kertomus ystävyydestä ja kuolemasta. Kyllä, koskettava! Henkilöhahmot eivät ole pelkkiä irtoperuukkeja ja maskeja, vaan oikeasti moniulotteisia ja persoonallisia ihmisiä. Harvasta näinkin hullusta komediasta pystyy sanomaan samaa. Tietysti näyttelijätkin ovat Suomen kärkijoukkoa, erityismaininnat antaisin Jukka Rasilalle ja Tommi Korpelalle, tosin kyllä Janne Reinikainen ja Petteri Summanen pääsevät myös loistamaan. Jokaisella näyttelijällä on useita rooleja, välillä jopa saman kohtauksen sisällä. Jani Volanenkin vilahtaa muutamassa pienessä roolissa. Muuten hän keskittyy kameran takana olemiseen.

Mikä tuo saksalainen laulu on joka tässä hienossa kohtauksessa soi? En muista...

Mennen tullen on ehdottomasti television merkkipaaluja. Se on yksi parhaista tuotoksista mitä Suomessa on viihdealalla ikinä tehty. Näköjään sarja esitettiin uusintana vuoden alussa ja ylen sivuilta löytyy ainakin osa jaksoista. Hienoa nähdä että tätä merkkiteosta yhä arvostetaan!

Jani Volanen on Suomen Luke Skywalker

                       Toini ja Heikki Haaman showsta 90-luvun alusta. Vai oliko se Toni ja Heikki Haaman...

En tiedä mitä tuo otsikko tarkoittaa, mutta Jani Volanen on yksi harvoista suomalaisista viihdealan neroista. Ehkä jopa ainoa, jolla on todellista visiota siitä mitä huumori on (Studio Julmahuvi 1998, Ihmebantu 2009). Tai miten luodaan oikeasti hyvä mysteerijännäri, joka on samaan aikaan aivan älyttömän hauska (Mennen tullen 2000). Tämän lisäksi mies on yksi Suomen lahjakkaimmista näyttelijöistä (Miehen työ 2007, Helppo elämä 2009-2010). Missä viipyy Korpelan ja Volasen pari vuotta sitten aloittama kokoillan pitkä leffa? Joku M/S romantica vai mikä sen nimi olikaan. Eikö käsikirjoitus saanutkaan elokuvasäätiön tukea?

Rumble, Volasen ohjaama tv-elokuva vuodelta 2002, todisti miehen olevan yksi taidokkaimmista suomalaisista ohjaajista. Jos nyt Studio Julmahuvi siis sivuutetaan. Joka tapauksessa Tommi Korpela/Jani Volanen kombinaatio tuntuu olevan voittamaton. Oli kyse sitten näyttelijöinä tai kameran takana käsikirjoittamassa, lopputulos on aina kultaa. Jani Volanen voisi elokuvallisilta ansioiltaan olla jopa Suomen David Lynch, jos hän vaan tekisi elokuvia. Onhan Ihmebantussa Lynch-vaikutteet ilmiselvät. Ja tämä ei ole vitsi.

Eikä mikään hauskuudessaan tietystikään voita Jani Volasta kiroilemassa kuvaruudussa. Varsinkin se v-sana toimii aina. Ensi vuonna pitäisi tulla telkkariin Korpelan ja Janne Reinikaisen (näyttelijä/ohjaaja Julmahuvi-porukasta) kirjoittama komediasarja. Toivottavasti Volaselle löytyy edes jokin pieni rooli kameran edestä, tai sitten ohjaajana. Tuntuu että tyyppi on kadonnut kokonaan maan alle Putouksen ensimmäisen kauden ja huumesienikohun jälkeen. Ehkä toipumistyö on vielä itse kullakin kesken. Sillä välin kannattaa katsella Rumblea Dillinger-pizzan kanssa.