David Lynch: Crazy Clown Time (2011)

Okei, jos joku tänne eksynyt ei ole sitä huomannut tai vain tiedä, blogin nimi viittaa tietysti Twin Peaks-nimisen tv-sarjan mystiseen paikkaan, josta erilaiset henkiolennot ovat kotoisin. Tykkään henkiolennoista, myös Joulupukista. Ajelin pitkästä aikaa tänään autolla, kuuntelin ajaessani David Lynchin Crazy Clown Time-levyä. Tuli sellainen fiilis että tämä levy on pakko arvostella välittömästi. Koneelle päästyäni googlasin löytyykö levystä jo suomenkielisiä arvosteluita. Ensimmäinen löytämäni juttu oli Kalle Kinnusen kirjoittama lyhyt artikkeli Blue Velvetin poistetuista kohtauksista. Artikkelissa Kinnunen kutsui levyn musiikkia hölmöksi. Pidän hänen jutuistaan, mutta tuosta asiasta olen rehellisesti eri mieltä.

Varoitus tähän väliin: alla tulee olemaan todella paljon lainauksia levyn lyriikoista. Yksinkertaisesta syystä siksi että ne on niin älyttömän hyviä. Crazy Clown Time on pitkä levy, sillä on kestoa 68 minuuttia. Wikipedia on listannut genreiksi alternative rock, experimental, electronica ja trip hop. Levyn yleistunnelma on bluesia. Lynch on kirjoittanut sekä säveltänyt kaikki levyn kappaleet. Ensimmäinen laulu, Pinky's Dream on kuin kohtaus painajaismaisesta elokuvasta. Kohtaus jossa auto, tarkemmin sanottuna Dodge, kiitää öisellä tiellä. Laulajana toimii Yeah Yeah Yeahs' yhtyeen Karen O. Oudolla tavalla mielenkiintoisen kappaleesta tekee Karen O:n orgasmiset ääntelyt lauluosuuksien välissä.

Levyn toinen kappale Good Day Today on oikeastaan koko levyn ainoa "uptempoinen" laulu. Kappaleen päähenkilö on kyllästynyt synkkyyteen ja toivoo hyvää päivää. Tärkeä sanoma ja niin yksinkertainen laulu. Tyyliltään kappale edustaa synthpoppia. "Send me an angel, save me/I wanna have a good day today". Noah's Ark on levyn kolmas kohokohta. Kappale ei nimestään huolimatta liity Nooaan tai Nooan arkkiin millään lailla. Laulussa on aivan sairaan kova biitti. Sanat ovat jälleen yksinkertaisen nerokkaat: "I know a song to sing on this dark night of rain. It's the song of love."

Strange and Unproductive Thinking on erikoinen tapaus. Kyseessä on lähes kahdeksanminuuttinen, hienon biitin päälle robottivocoderin läpi vedetty monologi. Monologissa kerrotaan mm. meditaatiosta ja hammashygienian merkityksestä maailmanparannuksessa. Skippaan useimmiten kyseisen kappaleen ohi, sillä se on aika puuduttavan pitkä. Mielenkiintoinen se silti on. The Night Bell With Lightning on kitarafiilistelyinstrumentaali, suoraan Twin Peaks-maisemista. Sitä seuraava Stone's Gone Up on koko levyn kohokohta. Kappaleessa on liikkeelle pistävä rytmi ja aivan sairaan kova basso. Sanat edustavat puhdasta parhautta:

"She laughed a lot  

And he found out  

His arms 

Too long 

And his head
Too small
To crawl the way she made him feel
The sound is givin' up
I looked around
And the place was empty
That girl was funny that way
Stone's gone up babe
White light
O'r the mountain space
That night
Of stars
All the wishes I had
All the dreams I had
Stone's gone up
White light"

Nimikkoraita Crazy Clown Time on levyn heikoin kappale. Kannattaa silti vilkaista biisin hieno musiikkivideo. Löytyy Youtubesta.

            Crazy Clown Time-videolta. Hän kaataa kaljaa Sallyn päälle.

Yhdestoista kappale These Are My Friends on Stone's Gone Upin jälkeen levyn toiseksi paras kappale. Se elää täysin omassa maailmassaan:

 "I got a truck and a single bed
Got a stove, got a table painted red
Got some beer, Uuuu jeee, 

and a barbecue
Got two good ears 

and my eye on you"

Speed Roadster kertoo seonneesta miehestä, jonka nainen on pettänyt häntä. Mies haaveilee speed roadsterin ostamisesta, käy apteekissa ja stalkkaa entistä naisystäväänsä. Kyseessä on yksi levyn synkimmistä ja tunnelmaltaan aggressiivisimmista kappaleista.

"I know you fucked Al
He's supposed to be my pal
I guess you could say, I might be stalking you
I might be stalking you, baby"

Kaksi viimeistä laulua, Movin' On ja She Rise Up, ovat hitaampia, oudolla tavalla koskettavia lauluja. Oikeassa mielentilassa kuunneltuna ne saattavat saada jopa ns. tipan linssiin. 

"A rose stashed away
By the liars and
Its in the mirror,
I seen this text before
I dont recognize, anything, anymore
If I could fix it I would
But there is too
Blue gone"

-Movin' On

"Then she came, looking for someone, looking for me
I've got someone, someone to be around
I let her know, it's me baby
She loved me sweet, I let it be
Not giving it over
She's taken nothing from me
Just given
She came with me
I was all she had, for awhile

Then she rise up
Rising
Rising like the sun
She rise up
Shining like the sun
That light, so bright
And I knew all I can do was watch her leave"

-She Rise Up

She Rise Upissa soi mahtava, todella yksinkertainen ja raskas ohjelmoitu rumpulooppi läpi koko kappaleen. Lynchin ääni kuuluu jälleen vocoderin läpi, itseasiassa taitaa näin olla levyn jokaisessa kappaleessa. Mutta ei näistä jaksa sen tarkempaa analyysia vetää. Nämä pitää itse kuunnella.

Levyn kakkosmies Dean Hurley soittaa rumpuja sekä sekoilee tarvittaessa taustalla Fruity Loopsin kanssa. Hurley on myöskin merkattu levyn tuottajaksi. Kitaran kanssa vuorottelevat Hurley sekä Lynch. Kaikki muutkin soittimet soivat pelkästään näiden miesten käsissä. Kansitaide on tietysti Lynchin omaa. Pidin Crazy Clown Timesta aivan valtavasti heti vuonna 2011. Kuuntelen sitä edelleen joka kuukausi. Levynä se on hieman epätasainen. Strange and Unproductive Thinking sekä nimikkoraita laskevat kuuntelun mielekkyystasoa. Viime vuotinen The Big Dream on kokonaisuutena huomattavasti tasaisempi eikä häviä sisällön laadussa ollenkaan Crazy Clown Timelle, vaan jopa päinvastoin. Molemmat ovat loistavia levyjä.

Pulinaa David Lynchistä

                             Heitä se tupakka pois! Heitä se pois!

David Lynch, 68 v. aloitti uransa valokuvaajana, maalarina sekä lyhytelokuvien värkkääjänä. Hänen ensimmäiset animaationsa 60-luvulta ovat jo melko sairaita. Six Men Getting Sick (Six Times) (1967) on vain yksi esimerkki hänen alkuvuosien töistä. 25-vuotiaana vuonna 1971 Lynch muutti vaimonsa ja lapsensa kanssa Los Angelesiin ja alkoi opiskella elokuvantekoa. Samaan aikaan hän aloitti työskentelyn ensimmäisen kokopitkän elokuvansa kanssa. Eraserheadin käsikirjoitus oli vain parikymmentäsivuinen. Elokuvaa kuvattiin mm. hylätyissä tehdasrakennuksissa.

Pian Lynch erosi ensimmäisestä vaimostaan, Eraserhead saatiin valmiiksi monen vuoden taistelun jälkeen vuonna 1976. Surrealistinen nollabudjetin kauhuelokuva jakoi kriitikoiden mielipiteet kahtia, mutta elokuva avasi Lynchille ovia kohti suurempaa menestystä. Stanley Kubrick, yksi Lynchin suurimmista ihailun kohteista, ylisti myöhemmin Eraserheadia kutsumalla tätä yhdeksi kaikkien aikojen parhaimmista elokuvista. Minä en ole vieläkään katsonut kyseistä elokuvaa, koska vastustan waretusta ja DVD on liian hintava. Hirttäkää minut!

Elefanttimies (1980) teki Lynchistä mainstreamimman kuin koskaan. Elokuva sai jopa Oscar-ehdokkuuksia. Lontooseen 1800-luvulle sijoittuva mustavalkoinen elokuva John Merrickistä on ehdoton klassikko Citizen Kanen ja Vertigon kanssa. En ole nähnyt Citizen Kaneakaan. Lynch on aina onnistunut pitämään taiteellisen vapautensa täysin itsellään, Dunea (1984) lukuunottamatta. Lynchin ainoa ison budjetin leffa floppasi täysin. Hänellä ei ollut viimeistä leikkausoikeutta, eikä taiteellista vapautta. Elokuva oli virhe. Ennen Dyyniä, Elefanttimiehen jälkeen, George Lucas tarjosi Lynchille pestiä ohjata Imperiumin vastaisku. Lynch oman sanansa mukaisesti sai valtavaa päänsärkyä Lucasin esitellessä hänelle Wookieita. Mies siis kieltäytyi työstä.

Puku-ukkoja ja David Bowie. Mitä ihmettä!? Kuva Fire Walk With Me:n kuvauksista.

Miehen monipuolisesta urastaan huolimatta se yksi juttu mistä hänet tullaan aina muistamaan on Twin Peaks. Kakkosena Mulholland Drive (2001). Mulholland Drivessä on kieltämättä todella omintakeinen tunnelma. Alunperin tv-sarjaksi tarkoitettu pilottijakso muokattiin lisäkuvauksilla elokuvaksi, sarjan saadessa kieltävän vastauksen isoilta pomoilta. Ihmeen hyvin se elokuvana toimiikin. 2000-luvulla Lynch teki uuden aluevaltauksen internetissä. Hän päivitteli ahkerasti mm. legendaarisia säätiedotuksia nettisivuilleen:

Inland Empiren (2006), Lynchin (toistaiseksi) viimeisen pitkän elokuvan sisältö on ehkäpä koko miehen uran sekointa. Täytyykin katsoa tuo tasan kolmetuntinen eepos lähipäivinä uudelleen. Koko elokuva kuvattiin ilman käsikirjoitusta ja kamerana käytettiin digitaalista kotivideokameraa. Kokeellisuus on siis viety todellakin tappiinsa. Vuonna 2011 Lynch julkaisi sooloalbuminsa Crazy Clown Time:n. Täytyykin kirjoitella tarkempi arvostelu siitä myöhemmin. Viime vuonna ilmestyi miehen toinen levy The Big Dream. Molemmat levyt kannattaa kuunnella.

Lynch on tullut tunnetuksi taiteensa lisäksi aktiivisena transsendenttisen meditaation sanansaattajana. Hän on perustanut oman hyväntekeväisyyssäätiön, David Lynch Foundationin. Säätiö järjestää vuosittain mm. konsertteja. Esiintyjinä ja muutenkin säätiön toiminnassa mukana on ollut mm. seuraavia nimiä: Paul McCartney, Ringo Starr, Moby, Howard Stern ja Mike Love. Mistä transsendenttisessä meditaatiossa on kyse? En tiedä, mutta moni sitä tuntuu edelleenkin vuosikymmenien jälkeen ylistävän. Jos sinulta löytyy muutama tonni ylimääräistä, mene valtuutetun opettajan vetämälle kurssille ja kerro minulle mitä siellä tehdään.

Seitsemääkymppiä lähestyvä taiteilija näyttäisi paraikaa elävän luovaa huippuaan. Aika harvinaista, sanon minä. Ihmiset vaativat hänen palaavan vielä elokuvien pariin. Toiset vaativat paluuta Twin Peaksiin. En tiedä, minulle tärkeintä on se että heppu tekee sitä mitä lystää. Jos se on musiikkia, minähän kuuntelen, meinaan nuo kaksi viimeistä albumia on aikas sairaan hyviä. Lynch nyt joka tapauksessa on täysin korvaamaton persoona. Taiteeseen tulee jäämään suuri aukko hänen poistuessaan. Hei, unohdinpa mainita The Straight Storyn (1999). Lynchin paras elokuva, ja vielä kokoperheen sellainen! Lisäksi Angelo Badalamenti sävelsi elokuvaan aika hienot musat. Etsikää käsiinne jos ette ole jo katsoneet.