Tämä kappalevalinta yllätti jopa itsenikin. Se on peräisin kehnohkolta Still Cruisin' (1989)-albumilta. John Philips sai alkuperäisen idean ja kirjoitti siitä kappaleen. Philipsin narkomaanitytär soitti häämatkaltaan isälleen pyytäen häntä lähettämään joko rahaa tai huumeita, sillä molemmat oli loppu. Kun Phillips kysyi tyttärensä olinpaikkaa, vastasi hän: "I'm somewhere near Japan". Jotain reittiä kappale päätyi lopulta Terry Melcherin, Mike Loven ja Bruce Johnstonin käsiin, jotka sitten muokkasivat biisistä kyseisen Beach Boys-version. John Philipsin oma versio on melko heikko, mutta Beach Boys-biisinä laulu toimii erinomaisesti. Kyseessä on yksi bändin hienoimmista 80-luvun tekeleistä.
Jokainen jäsen Brian Wilsonia lukuunottamatta saa laulun aikana omat rivinsä laulettavakseen. Erityiset ylistykset Carl Wilsonille hienosta laulusuorituksesta ja Alan Jardinelle riveistä: "And now she's driftin' on some Chinese junk / Her world is spinning and her hope has sunk / So I close my eyes and somewhere near Japan". Kaverit osaa tosiaan laulaa. Laulun mahtavasta kitaratyöskentelystä vastaa tuntematon studiomuusikko nimeltään Craig Trippand Fall. Somewhere Near Japan on todella tuntematon ja unohdettu helmi. Se tosin julkaistaan aikanaan singlenä sekä siihen tuotettiin jopa musiikkivideo, joka löytyy alta.
God Only Knows on jopa kliseeksi muodostunut klassikko. Se oli ensimmäinen pop-kappale jonka nimi sisälsi God-sanan. Irrotettuna Pet Sounds-albumilta God Only Knows julkaistiin Wouldn't It Be Nice-singlen b-puolena kesällä -66. Sanojen takana oleva Tony Asher kommentoi kirjassa I Just Wasn't Made for These Times: Brian Wilson and the Making of Pet Sounds (Charles L. Granata. Published by Unanimous Ltd, 2003) kappaletta seuraavanlaisesti:
This is the one [song] that I thought would be a hit record because it
was so incredibly beautiful. I was concerned that maybe the lyrics
weren't up to the same level as the music; how many love songs start off
with the line, 'I may not always love you'? I liked that twist,
and fought to start the song that way. Working with Brian, I didn't have
a whole lot of fighting to do, but I was certainly willing to fight to
the end for that. [...] 'God Only Knows' is, to me, one of the great
songs of our time. I mean the great songs. Not because I wrote
the lyrics, but because it is an amazing piece of music that we were
able to write a very compelling lyric to. It's the simplicity—the
inference that 'I am who I am because of you'—that makes it very
personal and tender.
Kappaleen lead-vocalin laulaa Carl Wilson. Taustat laulavat Brian Wilson sekä Bruce Johnston. Brian äänitti kuitenkin ensimmäisenä pelkän oman laulunsa instrumentaaliraidan päälle. Tuo Brianin veto julkaistiin vasta myöhemmin erikoisjulkaisulla ja löytyy alta linkin takaa.
On olemassa vain muutama Beach Boys-albumi josta suoraan sanon: "välttäkää tätä". Still Cruisin' on yksi näistä. Kyseessä on puhdas rahastusyritys. Levy on tuotettu Kokomo-jättihitin jälkimainingeissa. Jotain hommasta kertoo jo se että uutta materiaalia on ollut niin vähän että levyn loppuun on täytynyt heittää kolme 60-luvun hittiä, I Get Around, California Girls ja Wouldn't It Be Nice. Still Cruisin' on toinen Dennis Wilsonin kuoleman jälkeen julkaistu albumi. Onneksi hän ei ollut näkemässä tätä bändin all time low:ta.
Ei Still Cruisin' ihan täyttä roskaa silti sentään ole. A-puolisko on itseasiassa aika siisti. Nimikkokappale on ihan kiva nostalgishenkinen kesäbiisi. Somewhere Near Japan oli itseasiassa paras Beach Boys-kappale moneen kymmeneen vuoteen, siis ennen uusinta That's Why God Made the Radiota. Kyseessä on alunperin John Phillipsin kirjoittama kappale, Beach Boys-version kirjoittajiksi on merkitty Phillipsin lisäksi Terry Melcher, Mike Love ja Bruce Johnston. Laulussa on vahva huume-teemaan pohjautuva surumielinen kertomus. Toimii!
Island Girl on Alan Jardinen kirjoittama Karibianristeily-henkinen pornolaulu. Ihan kiva, vaikka vähän korni onkin. In My Car on levyn ainoa Brian Wilson-laulu. Brianin kulunut falsettiääni on jopa hieman pelottava, yhdistettynä biisissä soivaan todella uhkaavaan bassosyntikka-ääniefektiin. Sanat ovat vähintääkin itsevarmat:
"Wind blowing in my hair I feel like a millionaire Radio is blasting strong Were breaking out in song Blazing trails both near and far Park my car behind a star Life is full of possibilities
In my car Im captain of my destiny In my car Oh pretty babe come cruise with me"
In My Car:ia seuraakin A-puolen viimeinen kipale, se kuuluisa Kokomo. Kuulun niihin faneihin, jotka rakastavat tuota 80-luvun kultaista ikivihreää. Se on itseasiassa kappale, joka saikin minut alunperin tutustumaan Beach Boysin "uudempaan" tuotantoon. Hieno kappale, täydellinen hitti. En tosin vieläkään ymmärrä mitä John Stamos tekee biisin musavideolla, mutta katsokaa niitä naisia ja Tom Cruisen drinkkivatkauksia!
Albumin B-puoli kuuluu syvimpään manalaan. Se lähtee käyntiin järkyttävällä Fat Boysien kanssa tehdyllä rap-kappaleella Wipe Out. Ei saatana. Sitä seuraa kyllä vielä yksi ihan kelvollinen laulu, Make It Big, mutta loput levystä onkin sitten noita vanhoja hittejä, jotka kuuluvat omille levyilleen, eivätkä tälle kasarikalkkunalle. Jos tätä lättyä ei olisi kasattu aivan näin kiireellä, olisi se voinut olla hyvinkin mallikas teos, mutta tällaisenaan se on yhtyeen kahden heikoimman albumin joukossa. Heikoin on Summer In Paradise (1992), mutta sitä ei tarvitse edes vältellä, koska sitä ei mistään ole saatavilla. Levyä myytiin todella vähän eikä uusintapainoksia ole tehty. Ymmärrettävästä syystä.
Haluatko kokea puolituntisen elämyksen täynnä yllätyksiä, nousuja ja laskuja? Haluatko rauhoittua pitkän päivän jälkeen? Jos vastasit molempiin kysymyksiin kieltävästi, älä kuuntele Sunfloweria. Levy on bändin ensimmäinen julkaisu uudella levy-yhtiöllä. Suuri osa albumista äänitettiin Brian Wilsonin kotistudiossa, siinä samassa missä myös Charles Manson äänitti kuopattua esikoislevyään. Sunflowerilla on todella raikas ja kevyt soundimaailma, mutta levyllä on paljon muutakin kuin pelkkiä balladeja.
Sunflower lähtee käyntiin kahdella kovalla rock-kipaleella. Ensimmäinen, Slip On Through on Dennis Wilsonin kirjoittama. Kakkosbiisi This Whole World on taas Brian Wilsonin kyhäämä ja yksi kaikkien aikojen nerokkaimmista pop-kappaleista. Laululla on pituutta alle kaksi minuuttia, mutta siitä huolimatta se musiikillisesti saavuttaa saman mihin moni yli 10-minuuttinen biisikään ei kykene. Nuotti vaihtuu lähes jokaisen lauletun sanan kohdalla. Kolmas kappale on lähes eeppinen Add Some Music to Your Day, jossa jokainen yhtyeen jäsen saa vuorotellen laulaa omat rivinsä.
Got to Know the Woman edustaa Dennis Wilsonin tylsempää puolta. Kyseessä on nopea mutta hieman junnaava bluesrock-tyyppinen laulu. Keskelle albumia on sujautettu kaksi Bruce Johnstonin kirjoittamaa balladia. Ensimmäinen näistä, Deirdre, on heikompi. Johnstonin laulujen väliin on sujautettu kolmas Dennis Wilsonin kappale, It's About Time. Laulun vetää tyylikkäästi Carl Wilson ja kyseessä on yksi yhtyeen siisteimmistä rock-kappaleista. Johnstonin toinen, Tears in the Morning julkaistiin myös singlenä ja oli jopa jossain päin maailmaa pieni hitti, vaikka itse levy totaalisesti floppasikin.
All I Wanna Do aloittaa levystä sen osuuden jonka aikana kannattaa asettua aloilleen ja sulkea silmänsä. All I Wanna Do:ta ei pidä kuitenkaan sekoittaa edellisen 20/20 (1969) -albumin All I Want to Do -kappaleeseen. Vaikka molemmat biisit tarjoilevatkin Mike Loven vokaaleja sieltä paremmasta päästä, on toinen balladi ja toinen jotain ihan muuta. All I Wanna Do on siellä God Only Knowsin kanssa kaikkien aikojen hienoimpien pop-laulujen listalla. Kyseessä on siis järkyttävän aliarvostettu ja unohdettu helmi.
Forever on Dennis Wilsonin ehkäpä tunnetuin kappale. Erityisesti laulusta kannattaa mainita taustavokaalit ja Brian Wilsonin hieno falsettiääni. Sunflower on muutenkin viimeinen levy jolla tuota Brianin "vanhaa" ääntä kuullaan viimeisen kerran lähes koko levyn mitalla. Our Sweet Love edustaa samaa linjaa All I Wanna Do:n kanssa. At My Window vie taas levyn suunnan hyvin psykedeelisille vesille:
Birds fly up
And down spinnin' round
Flyin' all around
From my window
A little brown sparraw came
Flutterin' down
Le moineau est venu
Se poser ma fenjtre
He came to my window
And as I watched him
I found myself reelin' and turnin' around
And the faster I ran
I ran out of breath and I fell to the ground
(Poof)
He came to my window
He came to my window
He came to my window
From their eyes
The people must look like miniature toys
Fly away
Fly away
Fly away
Cool, Cool Water on peräisin Smile-sessioista vuodelta -67. Keskeneräinen ja julkaisematon kappale kuitenkin äänitettiin uudelleen Sunflowerille. Kyseessä on viisiminuuttinen matka, nimensä mukaan, erittäin viileän veden maailmaan. Jos Cool, Cool Water ei ihmistä rentouta, ei sitten mikään.
Aikanaan Sunflower ei myynyt ollenkaan, eikä sitä muutenkaan järin arvostettu. Tämän vuoden elokuussa se täyttää 44-vuotta ja on saavuttanut erittäin vakaan kulttimaineen. 2003 Rolling Stone listasi Sunflowerin sijalle 380, top-500 kaikkien aikojen parasta albumia listalleen. Maailmalla liikkuu väärinkäsitys että Beach Boysin levyillä ei soittaisi itse Beach Boys, vaan pelkät palkatut muusikot. Tämä väite on hölynpölyä. Beach Boys soittaa itse suurimmalla osalla levyistään ja biiseistään, eikä pidä unohtaa että oikeastaan kaikki bändin jäsenet Mike Lovea lukuunottamatta olivat/ovat multi-instrumentalisteja. Toki mm. Pet Sounds (1966) on äänitetty lähes kokonaan pelkillä sessiomuusikoilla, mutta ei parane unohtaa että se oli tuona aikana kaikista yleisin tapa tehdä levyjä.
Pet Sounds on Brian Wilsonin soololevy, jossa loput Beach Boys-jäsenet esiintyvät lähinnä taustalaulajan roolissa. 60-luvun puolivälissä pop-musiikin kärjessä oli kaksi nimeä, the Beach Boys ja the Beatles. Vaikka molemmat bändit tunsivatkin lopulta toisensa ja osa jäsenistä jopa ystävystyi keskenään, kävivät he musiikkimaailmassa kovaa taistelua ykkössijasta, eikä pelkästään kaupallisesti vaan myös taiteellisesti. Kun Beatles julkaisi Rubber Soulin vuoden -65 lopussa, Brian Wilson koki velvollisuudekseen päihittää tuo uuden huipun pop-musiikille asettanut levy. Brian oli jo vetäytynyt kiertuemaailmasta ja hänet oli tien päällä basistina korvannut yhtyeeseen liittynyt Bruce Johnston. Brian pystyi täysin keskittymään omassa rauhassaan uuden musiikin luomiseen.
Brian lyöttäytyi yhteen Tony Asherin kanssa. Tony kirjoitti sanat, Brian sävelsi musiikin. Uutta musiikkia syntyi kuin liukuhihnalta, God Only Knows kirjoitettiin vartissa. Ideana oli tehdä Albumi, kokonainen teos, jonka kappaleet käsittelisivät samaa teemaa. Tuohon aikaan oli tapana tehdä singlejä ja myydä levyä yhdellä tai kahdella hitillä, lopun ollessa lähinnä täytettä. Beatles ja Beach Boys alkoivat taistella tuota kaavaa vastaan. 60-luvun puolivälissä kovin tuottajanimi oli Phil Spector, nykyään vankilassa istuva tappaja. Spector oli Brianin suurin idoli, joten Pet Soundsilla soittaa Spectorin vakiomuusikot, ns. Wrecking Crew.
Albumin musiikki on vallankumouksellista. Sointukuviot ovat epätavallisia ja sävellykset ennalta-arvaamattomia. Instrumentteja käytettiin täysin uusilla tavoilla. Perus kitara-basso-rummut kuvio heitettiin suoraan roskakoriin. Levyllä soi mm. kokistölkkejä ja theremin, tuolloin musiikissa vielä käyttämätön instrumentti. Jos soitettiin sähkökitaraa, ei soitettu vain yhtä, vaan kolmea samaan aikaan. Lisäksi laitettiin päälle vielä piano soittamaan täsmälleen samoja nuotteja täsmälleen samaan aikaan. Tällä tekniikalla luotiin aivan uudenlainen äänimaailma, ennen syntetisaattoreiden aikaa.
Brian Wilson pelleilemässä silmälasien kanssa levyn äänityksissä.
Beach Boys palasi kiertueelta ja lauluosuudet äänitettiin valmiiden instrumenttiraitojen päälle. Capitol Records ei pitänyt valmiista tuotoksesta. Levy ei sisältänyt yhtään hittimateriaalia ja levy-yhtiö tahtoi hylätä teoksen. Bändi sai kuitenkin yhtiön käännyteltyä ja Pet Sounds julkaistiin. Sloop John B toimi ykkössinkkuna, Wouldn't It Be Nice B-puolenaan God Only Knows julkaistiin hieman myöhemmin. Levy ei ollut kaupallinen menestys, se oli floppi. Levy-yhtiö Capital Records alkoi jo kuoppaamaan Beach Boysia ja julkaisi välittömästi perään Greatest Hits-kokoelman. No bändin tarinahan oli vasta alussa, mutta se satu jatkukoon toisessa kirjoituksessa.
Pet Sounds on koskettava läpileikkaus nuoren aikuisen miehen elämästä. Se käsittelee rakkautta, elämän muutoksia, sopeutumista ja sopeutumisen vaikeuksia. Don't Talk (Put Your Head on My Shoulder) on God Only Knowsin ohella yksi kauneimmista pop-musiikin kappaleista. I Just Wasn't Made for These Times on yksi Brian Wilsonin henkilökohtaisimmista lauluista ja levyn kohokohtia. Caroline, No lopettaa levyn surumielisiin tunnelmiin ja siihen kuuluisaan koiran haukkuun. Bruce Johnston vei Pet Soundsin henkilökohtaisesti Lontooseen John Lennonille ja Paul McCartneylle. He kuuntelivat levyn kolmestaan hotellihuoneessa kaksi kertaa peräkkäin. John ja Paul olivat kirjaimellisesti puulla päähän lyötyjä. Miten me voidaan päihittää tämä? Seuraavana vuonna julkaistiin Beatlesin Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band.
Pet Sounds kuuluu yleissivistykseen. Se ei silti ole the Beach Boysin paras albumi, vaikka ehkä tasalaatuisin onkin. Pet Sounds on omaan makuuni ehkä hieman rajoittuvainen tunnelmaltaan. Jotta levystä pystyy täysillä nauttimaan, täytyy itse elää juuri samassa tunteessa kuunteluhetkellä. Suosittelisinkin yhtyeeseen tutustuvalle ensimmäiseksi kuuntelukseen Today! (1965) albumia. Kyseessä on Pet Soundsin taiteellinen edeltäjä. Levy jakautuu nopeatempoiseen A-puoleen ja balladeilla täytettyyn B-puoleen. Tyyliltään muuten levy muistuttaa hyvin paljon Pet Soundsia. Outolintu, lähes kokonaan syntetisaattorein soitettu Beach Boys Love You (1977) on taas eräänlainen Pet Soundsin seuraaja. No, ihan sama mitä kuuntelette, pääasia että kuuntelette!
