Anssi Kela: Rakkaus on murhaa (2005)

Kelan kolmas albumi on edeltäjäänsä tasapainoisempi kokonaisuus. Levyn nimi antaa jo melko selvän kuvan pääteemasta, eli suurin osa kappaleista käsittelee rakkausteemaa, toki monista erilaisista näkökulmista. Levyn ainoa paikkansa keikkalistoilla pitänyt hitti on Jennifer Aniston. Karhusaari soi kyllä aikanaan radiossa, mutta on sittemmin unohtunut jonnekin. Anssihan on tunnettu kuvailevasta sanoitustyylistään, jokainen laulu on kuin elokuva. Tällä albumilla mies vetää tuon kykynsä aivan tappiinsa ja saavuttaakin jonkinasteisen huipun kappale-tason tarinankerronnassa. Seuraava albumi Aukio (2009) olikin jo koko levyn pituuteen mitoitettu yksittäinen kertomus ja Anssi Kela (2013) askel kohti jotain aivan uutta.

Levyn avaavalla Joella ei ole nimestään huolimatta oikeastaan mitään samaa Springsteenin Riverin kanssa. Intro muistuttaa jonkin verran Dennis Wilsonin River Songia, mutta tuo on luultavasti täysin sattumaa. Jokatapauksessa Joki ja sen perään kuultava Jennifer Aniston toimivat todella hienona avauksena tälle muuten melko rauhalliselle levylle. Rock-unelma ja Kaveria ei jätetä ovat noiden kahden kappaleen lisäksi levyn ainoat rock-vedot. Rock-unelma on kuin laulettu elokuvan käsikirjoitus:

Tikkanurkkauksesta voimasointu kajahtaa
Johnny spiikkaa: ”Kiiminki, oottekste valmiit rokkaamaan?”
Kuulijoista toinen on kaunis Aino, hän näkee Jayn
Jay hymyilee
Ja Ainon sukat pyörii

Kaveria ei jätetä taas lainaa mielenkiintoisella tavalla Mikan faijan BMW:tä. Onkohan kyseessä pelkkä vitsi vai onko tuolla lainauksella joku merkityskin, se jää epäselväksi. Huoneessa on kornista kertosäkeistöstään huolimatta yksi levyn monista huippuhetkistä ja sitä seuraava Karhusaari toimii kappaleelle jonkinlaisena kakkososana. Toimii! 

Rakkaus on murhaa, levyn nimikkoraita,  on nimensä mukaisesti aika masentavan oloinen biisi. Hienot yksityiskohtaiset sanat tekevät kappaleesta helposti samaistuttavan. Siis jos olet kävellyt keväällä Bulevardia tai katsellut näyteikkunaa roskapussi kädessäsi. Älä mene pois on levyn kaunein kappale, vaikkakin Pekka Kuusiston viulu on lähellä pilata homman heti alkuunsa. Älä mene pois toimii kaikista parhaiten akustisesti pelkän pianon taikka kitaran kanssa. Alla oleva veto on taltioiduista paras.

Hakaniemen harmaa mies on puhdasta parhautta. Kappale sijoittuu juhannuksen jälkeiseen aamuun, hiljaiselle Hakaniemen torille. Anssi tuntuu taitavan nämä kummituskappaleet hienosti, antaa tulla lisää vaan. Kuitenkin kappaleen viimeisestä säkeistöstä löytyy se hienoin käänne: "Hissillä toiseen kerrokseen / Käytävän päästä löydän huoneen / Siellä minuun takertuu / Maailman pienimmät sormet". Levyn lopettava Insomnia on kuvaus myrsky-yöstä. Siis pintapuolisesti. Musiikillisesti kyseessä on todella mielikuvituksellinen kappale, vaikka yksinkertainen onkin. Akustisen kitaran näppäily luo hienon tunnelman ja kertosäkeistö on yksinkertaisuudessaan yksi miehen parhaista:

"Mietin sua
Mietin mua
Ja tietä jolla kuljetaan
Matka on
Vielä loputon
Moni loppu onneton
Vierelläni unta näät
Tiedän että selvitään
Sillä meidät
Tehty on kestämään"

Karhusaari ja Insomnia ovat levyn parhaat kappaleet, mutta joukosta ei silti löydy yhtäkään kehnoa taikka keskinkertaista biisiä. Jokainen laulu toimii. Rakkaus on murhaa on tutustumisen arvoinen teos, ellet sitten satu olemaan tunteeton sika jota levyn teemat eivät kosketa.