torstai 3. huhtikuuta 2014

Bob Dylan: The Times They Are a-Changin' (1964) ensikuuntelussa

                                          Nyt on lupaava kansi. Oikeasti.

En tiedä paljoakaan Dylanista, itseasiassa tämä on kaverin ensimmäinen levy mitä ikinä olen kuunnellut. Koko levy koostuu Dylanin kirjoittamista lauluista, jotka hän esittää akustisen kitaran ja huuliharpun kanssa. Tekstit ovat yhteiskunnallisesti kantaaottavia ja melko synkkiä. Dylanilla on ääni, jota joko vihaa tai rakastaa. Tai no... En tiedä nyt rakastanko ihan hänen ääntään, mutta mahtava se joka tapauksessa on. Omaperäisyys on aina plussaa. The Times They Are a-Changin' on Dylanin kolmas albumi. Se on myynyt hyvin, ottaen huomioon musiikin alkukantaisuuden. Harvoin näin originaali ja raaka musiikki menestyy kaupallisesti. 20. sija USA:n listalla ja neljäs Britanniassa, ilmestymisvuonnaan siis.

En keskity kovinkaan paljon sanoihin ensikuunteluilla. Mielestäni sanat ovat toissijaisia pop-musiikissa. Joka tapauksessa Dylanin kappaleissa kerrotaan tarinoita. Kuuluuhan se folk-musiikin tyyliin. Huuliharppu soi hienosti juuri silloin kun sen kuuluukiin soida. Kitara näyttelee yhtä suurta roolia musiikissa kuin Dylanin oma ääni. Albumin avaava nimikkoraita on äärimmäisen hyvä. Jos joku ei jaksa koko levyä kuunnella, kannattaa ehdottomasti kuunnella tuo kappale, joka onkin yksi Dylanin tunnetuimmista. Ballad Of Hollis Brown on hieno, synkkä kertomus. Olen aiemmin kuullut David Lynchin version tästä biisistä hänen edelliseltä albumiltaan The Big Dream (2013). Alkuperäinen on parempi.

                                          Nimikkoraita livenä 1964.

Jos nyt jotain moitittavaa pitäisi keksiä, en ole niin tykästynyt tyyliin tehdä levyllistä täsmälleen samalta kuulostavaa musaa, oli genre sitten mikä hyvänsä. The Times They Are a-Changin':n kappaleet ovat kaikki vain muunnelmia toisistaan. Tiedän, se on koko musiikkigenren pointti. Eikä siinä vikaa ole. Mutta yllätykset on aina kivoja. Niitä The Times They Are a-Changin' ei tarjoa, ainakaan musiikillisesti. Sanoista löytyy kyllä mietittävää pitkäksikin ajaksi. Eikä laulujen aiheet ole vanhentuneet, vaikka albumi täyttikin tänä vuonna 50-vuotta.

Bob Dylanilla näyttäisi olevan 35 studioalbumia. Mikäköhän kannattaisi seuraavana kuunnella?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti