Peter Gabrielin tuleva Suomen valloitus

Tuossa yllä on Peter Gabrielin esikoissoololevyn kaksi viimeistä kappaletta. Harmi ettei näitä mestariteoksia tulla kuulemaan toukokuun Suomen konsertissa. Peter Gabriel esittää Back To Front-kiertueellaan So (1986)-albuminsa alusta loppuun, tosin kappalejärjestystä on hieman sörkitty. Kävin katsomassa Kinopalatsissa viime vuonna Lontoon O2-areenalla kuvatun live-konserttidokumentin. Kinopalatsin kakkossali, missä siis konsertti esitettiin, on minun suosikkini, ykkössali siinä heti kakkosena (sekavaa jälleen kerran, eikö?). Kakkossalissa on hieno tunnelma puisen sisustuksen ansiosta.

Elokuva oli todella hienosti toteutettu, konsertti oli taltioitu erinomaisesti. Kestoa sillä taisi olla noin tunti 40 minuuttia. Gabriel esitti aika paljon harvinaisuuksia, erityisesti hitaita kappaleita soittaen itse pianoa. Nämä biisit ovat sellaisia joita täytyy useamman kerran kuunnella jotta aukeavat kunnolla. Melodiat eivät ole mitään hittitavaraa, vaan ehkä hieman hankalampia. Sledgehammer toimii aina, tykkäsin tavasta jolla ohjaaja oli ujuttanut kyseisen kappaleen sekä Solsbury Hillin kohdille pätkiä Gabrielin uran varrelta, siis livekuvaa konserteista kyseisten laulujen kohdilta. Kuva oli synkattu viime syksyisen Lontoon konsertin äänen mukaisesti.

 

Kappaleiden välissä näytettiin pieniä haastattelupätkiä bändiltä sekä Peter Gabrielilta itseltään. Nämä olivat hyvä lisä, mutta useissa kohtaa puhe oli ärsyttävästi vedetty alkavan biisin päälle. Tämä latisti tunnelmaa. Solsbury Hill on älyttömän hieno kappale. Kyseessä on iloinen laulu, mutta hieman psykedeelisen oloiset sanat yhdistettynä nostattavaan musiikkiin saavat aikaan surumielisen kuvan. Solsbury Hillkin on Gabrielin ensimmäiseltä levyltä.

So on meikäläiselle tuttu levy Miami Vicen ansiosta. Koko sarjan takia tykästyinkin alunperin Peter Gabrieliin. Hänen musiikkiaan kuullan useassa eri jaksossa, mutta parhaiten minulle on piirtynyt mieleen kappale We Do What We're Told jaksoissa "Forgive Us Our Debts" ja "Deliver Us From Evil" sekä Kate Bushin kanssa esitetty Don't Give Up jaksosta "Redemption In Blood". Kappale soi Sonny Crockettin kävellessä Miami Beachin rantakatua pitkin samalla kun hänen muistinsa alkaa palautua. Viisi So:n yhdeksästä kappaleesta soi Miami Vicessa ja jopa itse albumikin mainitaan yhdessä jaksossa.

                         Onpa harvinaisen kökkölaatuinen video. Klassikkopätkä jokatapauksessa.

Gabrielista ei millään uskoisi hänen olevan jo 64-vuotias. Hän hyppii lavalla aivan samaan malliin kuin kolmekymmentä vuotta sittenkin. En ole perehtynyt sen kummemmin hänen luotsaamaan Genesikseen (vuodet 1967-1975). Pidän todella paljon kuitenkin Phil Collinsin työstä sekä Genesiksessä että sooloartistina. Mielenkiintoista oli Peterin kommentti So-kiertueen ideasta, siitä mistä koko homma lähti liikkeelle. Nähdessään Brian Wilsonin Pet Sounds Live-konsertin vuonna 2002 päätti hän toteuttaa kiertueen ja esittää myydyimmän levynsä alusta loppuun. Suurena Beach Boys ja Brian Wilson fanina hän ymmärsi kuinka hienoa on nähdä koko suosikkialbumi esitettävän alkuperäistä äänitettä kunnioittaen alusta loppuun. Jos Brian Wilson pystyi siihen, pystyisi hänkin.

Toukokuun Back To Front -konserttia odotellessani ajattelin vielä kuunnella nuo muutkin herran soololevyt lävitse sekä siinä sivussa hieroa ykkösrivin lippuja käsissäni...