The Beatles: Abbey Road (1969)

Olenpa tänään ovelalla päällä, sillä valitsin kansikuvan paikalle, en kansikuvaa, vaan kuvan kansikuvan kuvaamisesta. Kaikkihan tuon Abbey Roadin kannen on nähnyt, en jaksa sitä tähän taas läväyttää. Voisin kyllä heittää tähän oman poseeraukseni samaisen suojatien luona, mutta enpä taida sittenkään. Let It Be (1970) äänitettiin ennen Abbey Roadia. Beatles fanit väittelevät yhä tänäkin päivänä siitä, kumpi nyt oikeastaan onkaan se viimeinen albumi. Minun laskuoppini mukaan luku 70 tulee luvun 69 jälkeen.

Abbey Roadhan on tie Lontoossa, jonka varrella sijaitsee maailmankuulu Abbey Roadin äänitysstudio, jossa tämäkin Beatles-levy on äänitetty. Juice Leskinenkin äänitteli samaisella studiolla Grand Slam levynsä Sivilisaatio (1982) ja taisi jokunen Lontoossa äänitetty kappale päätyä myöskin hänen seuraavalle levylleen Boogieteorian alkeet peruskoulun ala-astetta varten, lyhyt oppimäärä (1983). Sivilisaation rokkaava Roomalaiset portaat on muuten pakollinen kuunneltava jokaiselle. Jaa, alkaako rönsyillä, asiaan. The Beatles on maailman yliarvostetuin bändi. Abbey Road on The Beatlesin toiseksi paras albumi. Let It Be on paras ja kolmanneksi paras on Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band (1967).

Levyn avausraita Come Together koukutti meikäläisen alunperin Beatlesin tuotantoon. En koskaan ollut pitänyt heidän All You Need Is Love-tyyppisistä rallatuksista. Edelleenkään en ole kovin kiintynyt mihinkään Revolveria (1966) aikaisemmin julkaistuun materiaaliin. Revolverikin on hieman puolikypsytetty paketti. Come Togetheristä löytyy jotain tosi coolia. Kertosäkeistön kitarasoundi on yksi kovimmista jutuista ikinä. Lyriikat ovat suorastaan parhautta. Tästä Beatlesistä minä pidän!

Something on ihan kiva. Maxwell's Silver Hammer on myöskin ihan kiva. Oh! Darling on klassikko ja Octopus's Garden on erinomainen kappale Ringolta. Levyn ekan puoliskon paras kipale on I Want You (She's So Heavy). Laulu on Lennonin kirjoittama, Yoko Onolle omistettu lähes kahdeksanminuuttinen synkkiin äänimaisemiin ja kitarariffiin pohjautuva hieman raskaamman puoleinen luritus. Nerointa kappaleessa on sen loppuminen täysin seinään. CD:ltä tai koneelta kuunnellessa tämä saa aikaan erittäin hienon hetken, sillä B-puolen aloittaa Harrisonin Here Come's The Sun heleine kitaroineen. Kontrasti näiden kahden kappaleen välillä on valtava. Here Come's The Sun on hieno kappale, mutta en voi olla Suomessa ainoa jonka mielestä biisin on pilannut Jiri Nikkisen coveri Elekieltä. Aina nuo kauheat suomenkieliset sanat iskevät tajuntaan kun kuulen intron. Huoh.

B-puoli on kultaa. Because aloittaa koko levyn loppuun asti ulottuvan suite-tyyppisen medleyn. Tämän paremmaksi Beatles (tai yhtään mikään muukaan) ei muutu. En lähde erittelemään näitä kappaleita sen kummemmin, ne toimivat vain kokonaisuudessaan albumilla. Mutta mainittakoon suosikeikseni ainakin You Never Give Me Your Money, Carry That Weight ja The End. Unohtamatta tietenkään levyn lopettavaa Her Majestya.

"OH YEAH! ALL RIGHT!
Are you going to be in my dreams
Tonight?"

Abbey Road on ehdottoman kova luu. Se täytyy kuunnella ajatuksella ja useampaan kertaan. Kesti pitkään että se aukesi minulle kokonaisuudessaan. Varsinkin tuo B-puoli on hitaasti kypsyvä. Harmi että bändi hajosi tämän levyn äänitysten jälkeen. Heidän tuotanto muuttui vuosi vuodelta paremmaksi, ken tietää mitä he olisivat vielä yhdessä pystyneet luomaan. Joo, onhan heillä kaikilla soolotuotantonsa ja Paulilla Siivet. Kokonaisuus on silti aina osiaan parempi, vai miten se sanonta menikään.

          Tämä 30 sekuntinen mullistaa elämäsi täysin.