Perinteistä. Seuraavaan ratikkaan aikaa 9 minuuttia. Joudun taas juoksemaan asemalta teatteriin, no eipä siinä mitään, ei ainakaan tarvitse odotella salin ulkopuolella. Ehdin vieläpä käydä vessassa ja ostaa keskikoon pippurirenkaat ja pepsin. Jäillä.
Liam Neeson esittää sen perusroolinsa, saman kuin esimerkiksi parin vuoden takaisessa Grey:ssä, siinä susielokuvassa. Tykkäsin siitä. Non-stopista en tiennyt etukäteen muuta kuin että siinä ollaan jossain vaiheessa lentokoneessa. Itseasiassa lähes koko elokuva sijoittuu lennolle. Siistiä, tykkään näistä leffoista (mikä se genren nimi nyt onkaan). No siis sellainen Phone Booth taikka Takaikkuna-tyylinen trilleri missä ollaan vain yhdessä tilassa. Non-stopin käsikirjoitus ei sinänsä tarjoa mitään uutta tai yllättävää. Lopun kuka sen teki-twisti tuo mieleen Screamin. Elikkä elokuva siis noudattelee aikalailla perinteisen amerikkalaisen trillerin kaavoja.
Kyseessä on kuitenkin ihan kelvollinen ajantappopätkä. Tunti ja neljäkymmentä minuuttia vierähtää teatterissa kuin siivillä. Popcorni- eikun siis pippurirengaskulho tyhjenee salamannopeasti. Pepsiä riittää kolmannen näytöksen alkuun saakka. Plussaa myös siitä että elokuvassa jännitys onnistutaan luomaan ilman seksiä, kiroilua tai verimässäilyä. Elokuvan jälkeen päällimmäisenä nousi ajatus Grey:n katsomisesta uudelleen. Täytyykin kurkistaa jos se jostakin internetin ihmemaailman syövereistä löytyisi. Non-stop on aikalailla aivot narikkaan viihdettä, mutta ihan kelvollista sellaista. Suosittelen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti